Moi! Tänään taas aikaa sen verran, että kerkeän jotain kirjoittaa tänne. Minun päivä alkoi tänään ihan ok, joka aamu on 06:00 herätys ja lähden aina kotoa n. 06:45, jotta kerkeän ajoissa pysäkille, etten myöhästyisi bussista ja miksi näin? Siksi, että vaihoin aika vasta koulua toiselle paikkakunnalle, eli Tornioon. Tarkennan hiukan vielä sen verran, että opiskelen edelleen Ammattiopisto Lappialla. Ehdin ennen sitä opiskella Kemissä 1½ vuotta Prosessialalla, mutta jouduin vaihtamaan Tornioon uuden alani takia, koska entinen ala ei ollut minusta enään mielenkiintoinen enkä tykännyt siitä alasta tippaakaan. Mutta nyt opiskelen Torniossa Suunnitteluassistentin alaa, joka vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin Prosessiala. Mutta nyt toisiin aiheisiin, eli olen siis edelleen musiikki-ihmisiä ja sanoitan tälläkin hetkellä omia kappaleita ja tottakai kaverini ovat antaneet kehuja kyseisistä kappaleista, joita olen näyttänyt heille. Opin tässä nyt aika vasta korvakuulolta soittamaan yhden uuden kappaleen pianolla, joka tietenkin on Robin - Puuttuva palanen, mutta vielä on edelleen mielenkiintoa oppia soittamaan uusia kappaleita pianolla, sillä jotenkin musiikki on vain lähellä sydäntäni. :) Mutta vielä kerron, että yksi asia on varmaa minussa, nimittäin se että minä tykkään edelleen reissata "ympäri" Suomea. Tuli käytyä taas pitkästä aikaa Rovaniemellä moikkaamassa kavereitani. Lähdin sinne heti koulun jälkeen junalla ja tarkoitus oli, että olisin palannut samana iltana vielä takaisin, mutta Etelä-Suomen lumimyrskyn takia junan lähtö viivästyi ainakin tunnilla niin pääsin sitten kaverin luokse yöksi. Tarkoitus olisi taas lähteä tämän viikonloppuna Ylläkselle viikonlopuksi kavereiden kanssa viettämään pikkujouluja, mut saa sitten nähdä, että huvittaako edes lähteä vai pysyisinkö mielummin kotona sen viikonlopun. Mutta kirjoittelen taas myöhemmin!
See ya! :)
~ SilverFox
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti